Automaatiot ja kierrot

Ohjelmistojen tehtävänä on tehdä ihmisen tiedonkäsittely helpoksi ja tehdä meistä tuloksekkaampia, aikaansaavempia. Tärkeä osa tätä on, että monia meidän huomaamattomiakin tehtäviä automatisoidaan. Näin inhimilliset unohdukset ja virheet vähenee, toiminta ohjautuu paremmaksi ja tehokkuus kasvaa. Automaatio on hyvä renki, mutta huono isäntä. Eri asiakkaille sopii erilaiset automaatiot. Oikein käytettynä automaatioista on valtava hyöty.

Pyydä demotunnukset ja rakastu Mapletiin

Esimerkkejä yleisimmistä asiakkaidemme käyttämistä automaatioista:

Ohjaat toimintaasi ja myyntitiimiäsi käyntikiertojen ja kontaktikiertojen avulla. Kierrot tulevat osaksi tekemisen suunnitteluasi ja ne tulee silloin hoidettua. Voit helposti poimia mukaan myös kiertojen ulkopuolisia asiakkaita, joihin et ole ollut tiettyyn ajanjaksoon yhteydessä

Mobiili.

Tarjouksia lähetellään paljon, mutta helposti niiden tarkistaminen ajallaan unohtuu ja jää asiakkaan vastuulle. Erilaisten automaattisten tarkistuspäivien avulla ne tulevat osaksi tehtävälistaasi

Maplet jalostaa myyntitiedostasi signaaleja, jotka ovat kokoajan osana työskentelyä. Yleisimpänä ovat nousevat ja laskevat nuolet, kun myynti on nousussa tai laskussa. Näin huomaat reagoida muutoksiin asiakkaiden käyttäytymisessä nopeasti, eikä asiakas ehdi tehdä sinua haittaavia valintoja ja voit tukea häntä juuri oikealla hetkellä

ja paljon kaikkea muuta. Kysythän lisää automaatioista!

Kiinnostuitko?

Tilaa yhteydenotto

Jätä yhteystietosi, otamme yhteyttä viimeistään seuraavana arkipäivänä.

Valitse haluamasi yhteydenottotapa

Maplet Oy

Vuonna 2012 perustettu yrityksemme on hyvää vauhtia kasvamassa alamme markkinajohtajaksi. Poikkeuksellisen pitkälle kehitetty huippumoderni teknologiamme on hiottu huippuunsa. Keskiössämme on asiakkaan helppo käyttökokemus ja syvällinen ymmärtäminen. Kasvavan ja kansainvälistyvän yhtiömme teknologia on täysin kotimaista.

Tutustu tarinaamme

Yhteystiedot

Asiakaspalvelu

+358 44 239 7072

Sähköposti

contact@maplet.com

Myynti

+358 44 972 5729

Tarkemmat yhteystiedot